Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2007.

Raamatun merkitys

Kuva
Kauppamiehen liike-elämänkaaren kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat varsin vauhdikkaita ja monivaiheisia. Rautakaupanmyyjäksi 15 vuotiaana ja kolmevitoseen mennessä monen yrityksen pyörittäjäksi. Ei ihme, että usein tuli ajatuksiin; tätäkö tämä koko elämä on? Edellä mainitut puuhat nimittäin eivät riittäneet, vaan lisänä olivat monet hallituspaikat ja järjestöjen vetovastuut. Monenlaista johtajakoulutusta oli saatu ja ”sensitivity trainingit” koettu, mutta jostain pipo kiristi. 80-luvulla piti tutkailla erilaisia elämäntaito oppeja ja filosofioita, aina hindulaiseen TM-systeemiin saakka. Ne tarjosivat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, vielä paremmaksi ihmiseksi tulemista ja jotkut jopa aivan jumalaksi tulemisen tunteita. Kuitenkin mikään ei täyttänyt sitä tyhjää tunnetta, joka sai toimimaan entisen kissan tavoin, joka siis kiersi sitä kuumaa puuroa! Kauppamies oli loputtomien hotelliyöpymisien aikana kyllä nähnyt yöpö

Puolustusvoimain lippujuhla 2007

Mannerheim Kauppamies oli kuusivuotias, kun Marsalkka Mannerheim kuoli. Hesari julkaisi sivukaupalla kuvia hautajaisista, ja se oli pikkupojan mielestä niin hienoa, että ne piti tallettaa. Kun saksia ei ollut heti näkyvissä, niin leikkaaminen piti suorittaa isän huipputerävällä suutarinveitsellä, jonka lopputuloksena oli kaksiosainen etusormi. Äidin laittaman tupon jälkeen homma kuitenkin jatkui saksilla ja keitetyllä perunalla tehty liimaus siniseen ruutuvihkoon onnistui hyvin. Kuka meistä tietää miten mikäkin asia elämäämme vaikuttaa, mutta kauppamiehen seinällä Mannerheimin kuva on ollut vuosikymmeniä kunniapaikalla, nyt muutamien vähäpätöisten ansioristien ympäröimänä. Pispalassa asuessa kauppamiehen ehdoton mielipide oli, että Mannerheimin patsas on siirrettävä keskustaan. Muutto Leinolaan toi mukanaan yhtä ehdottoman päätöksen patsaan säilyttämisestä kävelyreitin varrella. Tämän iltainen (tai siis kelloa katsoen eilis-) Puolustusvoimien lippujuhla n