KAUPPAMIEHEN RAAMATUT
KAUPPAMIEHEN RAAMATUT
Väsynyt kauppamies astui keväisenä iltana pohjalaiskaupungin pyöreän hotellin ovesta sisään. Mies istuutui kirjoituspöydän ääreen. Ilta-aurinko heijasti punasävyiseen hotellihuoneeseen jotenkin epätodellisen ilmapiirin. Pöydän ylälaatikosta, hänen käteensä osui kolmikielinen Uusi-testamentti. Avattuaan etuaukeaman hän tavaili nimilehdelle painetun järjestön nimen ja ihmetteli:
”Mitähän sakkia nämä tällaiset Gideonit oikein ovat?”
Kirja jäi kuitenkin laatikkoon päivän kirjallisten töiden takia, mutta illallisen jälkeen lepäillessä, asia nousi uudelleen mieleen. Kauppamies kysyi itseltään: ”Tuleeko tämä loppuelämä olemaan tätä samaa vouhkaamista kuin nämä pari vuosikymmentä liike-elämässä ovat olleet? Tässäkö on kaikki, eikö ole mitään muuta? Hän otti kirjan jälleen esille, silmäili aukeamaa, johon oli painettu ohjeita, raamatunkohtien löytämiseksi elämän eri tilanteisiin. Moni kirjoitus oli selkeä, vaikkakin miehelle outo. Tapakristillinen koti ja työn takia yksityisesti suoritettu rippikoulu eivät olleet jättäneet nuoreen mieheen mitään uskon ymmärtämisen saati sitten sisäistämisen merkkiä. EräsJumalan tahdosta kertova Uuden testamentin jae iskeytyi kuitenkin erityisesti mieleen : ”...joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:4).
Seuraavana aamuna kirjoituspöydän laatikko liukui kiinni ja pyöreän hotellin ovi sulkeutui kauppamiehen selän takana. Aihe ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, vaan 80-luvun alkupuolella piti sitten hankkia ensimmäinen oma Raamattu. Yrittäjän tapana oli välttää ostamasta mitään huonoa. Niinpä myös raamattumalli oli varustettu ”kaikilla herkuilla”, aina kanteen kullattua omistajan nimeä myöten.
Kirjan lukualustana toimi vanhan, mahonkisen kirjoituspöydän ylälaatikko. Sen saattoi kätevästi tyrkätä kiinni, jos toimistossa pistäytyi joku toinen. Ei nimittäin saanut paljastua, että johtaja luki Raamattua!
Sana teki kuitenkin sen tehtävän, mitä varten se oli lähetetty. Eräänä päivänä kauppamies polvistui työtuolinsa ääreen ja sai luovuttaa elämänsä Jeesukselle. Polvistuessaan hän ajatteli: ”Jos Jeesus todellakin ottaa vastaan tällaisen jokaista käskyä vastaan rikkoneen syntisen, niin siitä vaan sitten!”
Kansanlähetyksen kesäpäivillä, jotka järjestettiin hänen kotikaupungissaan, Raamattu kuitenkin katosi. Mahtoikohan ”vihulainen” kuiskailla, että mitäs tuollaista luet, palaa vaan entiseen hauskaan elämääsi.
Kauppamiehen mielestä uusi elämä oli kuitenkin sitä entistä parempi! Niinpä hän marssi myymälään ostaakseen toisen, nyt ”saarnaajamallisen” Raamatun. Ei niinkään saarnatakseen, vaan nyt jo tutkimisluonteiseksi muuttuneen lukemisen merkintöjen tekoa varten. Eipä hän kuitenkaan silloin aavistanut, että tätä auvoista rauhan aikaa seuraisi vielä melkoinen elämän myllerrys. Se olisikin sitten aivan eri jutun aihe. Myös Gideon-nimeen törmäämisellä oli omat seurauksensa. Se johti myöhemmin tuon raamattulähetystyötä tekevän liikemiesjärjestön jäseneksi. Uusi, aivan erityinen ilo oli Uuden testamentin jakaminen elämänsä alkutaipaleella oleville, sirkeäsilmäisille kolmasluokkalaisille. Näin Raamatusta tuli kauppamiehelle monin eri tavoin jokapäiväistä elämän leipää.
Tampereelle muutettuaan tekevän sorttiselle miehelle siunautui seurakunnallisia tehtäviä. Kun 80-luvun lopulla tehtiin uutta raamatunkäännöstä, hän löysi tiensä Raamattu Kansalle -yhdistykseen. Alkutekstiä ja sanavastaavuutta kunnioittava käännösperiaate tuntui kauppamiehestä tärkeältä, kun Uusi Kirkkoraamattu valmistui vuonna 1992. Silloin tuli ajankohtaiseksi kolmannen Raamatun hankinta. Se oli Genesis-kustannuksen painattama, ja taitettu siten, että vasemmalla sivulla oli vanha käännös ja oikealla uusi.
Näin käännösten vertailu oli helpompaa. Uusia raamatunkäännöksiä vastustavilta kauppamiehen oli tapana kysyä: ”Jos aina olisi vastustettu uutta, niin tällaistako me nyt lukisimme”:
| ”Se tapactui sijs nijnä peiuine / Ette yxi Käsky wloskeui Keisarild Augustuselda / ette caiki Maailmapiti Werolisexi laskettaman. Ja teme weron laskema oli ensimeinē / ia silloin tapactui coska Kyrenius oli Waldamies ylitze Syrian maan.” |
|
| | |
Uusi vuosituhat lisäsi sitten kauppamiehen elämän kirjoon saarnaajakurssin. Vuosikymmenen loppupuoli puolestaan toi Suomen Maallikkosaarnaajat ry:n, jonka perustaja-puheenjohtajaksi kauppamies joutui.
Entäpä sitten kauppamies ja Raamattu Kansalle -yhdistys? Tässä toteutui sanonta ”sattumia on vain lihasopassa, kaikella muulla on joku tarkoitus.” Erääseen vuosikokoukseen ”eksyminen” toi mukanaan hallituksen varajäsenyyden, ja sen myötä nykyiseen projektiryhmään osallistumisen.
Mikä tässä sitten voisi olla se tarkoitus? No, ainakin se, että nyt jo eläkkeelle heittäytynyt kauppamies saa olla mukana varmistamassa elämänsä neljännen, ja siten myös viimeisen Raamattunsa valmistumista!
Eikä ainoastaan itseään, vaan myös tuhansia muita varten.
Seppo Nikkanen
kauppamies.fi
Kommentit